Sieltä sun täältä

Terveiset Langkawin saarelta Malesiasta.

Pitkä tovi on vierähtänyt siitä kun viimeksi kirjoitimme.
Luang Prapangin jälkeen jatkoimme matkaa kohti pohjois-Laosia Luang Nam Tha:ta. Bussimatka oli melkoinen. Tie vuoristossa oli kuoppainen ja mutkainen. Matkan alussa kaikille laosilaisille jaettiin oksennuspussit. Matkan aikana saimme huomata, etta tämä oli tarpeen.Minibussissa oli 12 matkustajaa, joista noin puolet oksensi. Myös minä aloin voimaan melko pahoin vilkaistessani vieressä istuvaa mummoa, joka oksensi melkeenpä koko matkan. Ei auttanut muu kuin laittaa Matin Ipodin kuulokkeet syvälle korviin ja sulkea silmät.
Perille kuitenkin päästiin ja Luang Nam Tha:ssa varasimme kahden päivän vaelluksen. Tämä vaellusreitti oli avattu kuukautta aikasemmin ja olimme viides ryhmä, joka yöpyi kylässä. Kylä oli todella kauniilla paikalla kukkuloiden laella. Olimme todella iloisia saapuessamme kylään, vaellettuamme viisi tuntia erittäin märässä ja mutaisessa maastossa, jossa oli paljon nousuja. Näkymä mikä eteemme avautui oli upea. Lapset leikkivät kepeillä, joiden päihin he olivat kiinnittäneet tyhjiä muovipulloja. Lehmiä, kanoja ja sikoja juoksenteli ympäriinsä. Kyläläiset tulivat meitä vastaan. Siitä hetkestä lähtien he eivät päästäneet meitä valkoisia silmistänsä, ennenkuin menimme nukkumaan illalla. Kiinnostus oli todellakin molemminpuolista. He seurasivat kun söimme, kaivoimme reppujamme, pesimme hampaitamme ja kävimme nukkumaan. Aamulla kun heräsimme majassamme, ensimmäinen asia mitä näin kun avasin silmäni, oli kaksi paikallista pikkupoikaa, jotka tuijottivat minua ja alkoivat kiinnostuneena seurata kun nousin ylös ja aloin pesemään hampaitani.

Qui-kylä oli poikkeuksellinen kylä verrattuna muihin kyliin, joissa olemme vierailleet. Kyläläiset eivät kaupanneet mitään ja kylässä ei ollut sähköä eikä juoksevaa vettä.Wc-asiat, ykköset ja kakkoset, toimitettiin pusikossa. Matti yrittikin kerran mennä toimittamaan jälkimmäistä pusikkoon, mutta kerran pieraistuaan oli paikalle innoissaan röhkinyt kolme sikaa ja yksi kana, jotka uhkaavasti lähestyivät Matin takapuolta. Toimitus jäi siis lyhyeksi ja Matti kiskaisi housut äkkiä ylös ja päätti hoitaa asian vasta myöhemmin Luang Nam Tha:ssa. Peseytymistä varten kyläläiset joutuivat matkaamaan läheiselle joelle, joka oli puolen tunnin kävelymatkan päässä. Kylän lapset eivät käyneet koulussa. Ainut tapa päästä kylään Luang Nam Thas:ta oli vaeltaa viisi tuntia metsässä. Kyläläiset tosin taittavat saman matkan noin kolmessa tunnissa.

Luang Nam:Thasta jatkoimme matkaamme Huai Xaiyhin, josta ylitimme rajan pohjois-Thaimaahan. Ensimmäisenä suuntasimme Chiang Maihin, jossa Laura ja Adam jo odottivat meitä. Kävimme katsomassa tiikereitä ja liitelimme vaijereiden varassa viidakossa. Kaksi extreme-päivää siis Chiang Maissa. Seuraavaksi hyvästelimme jälleen Lauran ja Adamin ja suuntasimme kohti vuoristoa ja Paita. Onneksi bussimatka ei tällä kertaa ollut yhtä epämiellyttävä kuin edellinen vuoristomatka. Pai oli hurmaava paikka. Majoituimme siellä Happy house nimiseen questhouseen. Happy house oli ystävällisen paikka missä olemme yöpyneet. Kovinkaan monissa muissa paikoissa meitä ei ole ensihetkestä asti kutsuttu omilla nimillämme, esitelty kaikille muille asukkaille ja aamuisin ei ovellemme olla tultu koputtelemaan, että haluatteko lähteä meidän kanssa uima-altaalle/syömään/moottoripyöräretkelle. Iltasin Happy housessa soitti paikallinen muusikko Moo ja usein kaikki asukkaat kerääntyivät häntä kuuntelemaan ja istumaan iltaa. Ilmapiiri oli todella lämmin ja muutamat matkailijat olivatkin jääneet Paihin Happy houseen jo viikoiksi tai jopa kuukausiksi. Me kuitenkin jatkoimme matkaamme kohti Sukhothaita neljän päivän jälkeen.
Sukhothaissa kävimme katsomassa "Old Sukhothaita" ja sitten nappasimmekin jo bussin Bangkokiin, jossa Adam ja Laura taasen meitä odottivat. Bangkokissa kävimme perinteiseen tapaan Naten kanssa thai-barbequessa ja katsomassa Drag-shown Dj-Stationilla. Matti ja Adam kävivät katsomassa myös Muay-thaita eli Thai-boxingia. Pojat päättivät satsata parempiin lippuihin 50 euroa ja istuivat siten ihan kehän vieressä. He pääsivät myös nyrkkeilijöiden pukuhuoneisiin ottamaan kuvia. Matin mielestä nämä paikat muistittivat vip-aitioita jääkiekkopelissä.(vaikka hän ei koskaan sellaisessa ole ollut:) ) Itse en olisi maksanut 50 euroa siitä, että pääsen katsomaan kun ihmiset pieksevät toisiaan. Sen sijaan tuhlasin Lauran kanssa vähän rahaa kaupungilla, heh:)

Bangkokista sitten lensimmekin tänne Malesiaan ja Langkawille jossa olemme nyt kuudetta päivää. Huomenna suuntaamme takaisin Thaimaan puolelle Koh Lipelle. Mutta tarinoita täältä Langkawilta ja Lipeltä sitten myöhemmin, nyt biitsi ja riippumatto kutsuu:)

Halauksin,
Julia

Kuvia, kuvia