Moi kaikille!
On aikaa taas vierahtanyt viime kirjoituksesta, joten nyt on aika taas paivittaa teksteja.
Langkawilla (Malesiassa) viihdyttiin erittain hyvin, koska meilla oli erinomainen guesthouse. Huone oli kiva, oven edessa oli riippukeinut ja omistaja todella ystavallinen. Lisaksi seura oli myos mukavaa, koska tutustuimme suomalaisiin Joonaan ja Sofiaan seka itavaltalaiseen Philippiin. Langkawilla ajeltiin skootterilla ja nahtiin maailman historian surkein "tourist attraction". Kyltti tienposkessa oli valtava ja sitten tietenkin kaikki intopiukeena mentiin katsomaan "Ancient Thombia". Ihmeteltiin hetki, etta missa tama hauta on, kunnes hoksattiin, etta se on edessamme. Se koostui kahdesta pienesta kivitolpasta, jotka oli kaiken lisaksi peitetty keltaisilla muovipusseilla. Jep. Samana paivana suunnattiin myos guesthousen omistajan kehumalle Blacksand -beachille. Sekin osoittautui melkoiseksi pettymykseksi, sementtitehdas maisemineen ja roskakasoineen. Mutta muuten Langkawi oli kylla kiva paikka. :)
Langkawilta lahdettiin sitten Koh Lipelle (Thaimaan puolella), joka osoittautui meidan lempisaareksi. Oli turkoosia vetta, valkoista hiekkaa ja aivan upeita rantoja. Olimme myos ihanassa kaksikerroksisessa bungalowissa yota, jossa oli isot lasi-ikkunat ja sielta nakyma merelle. Suosittelen kaikille saarta lampimasti, ainut miinus oli hintataso. Mutta hyvasta kannattaa maksaa.
Kaytiin myos sukeltamassa. Itella kavi vahan huonosti, kun oli jo unohtunut sukelluksen perusteet, niin ilma alko loppua pohjassa. Naytin sitte sille ohjaajalle, etta ilma lopussa, pitaa varmaan alkaa tehda nousua, niin se vaan otti mut viereensa ja sain silta sitte ilmaa. Olo oli kuin pikkulapsella aidin syleilyssa, kun tarrasin sita kadesta ja menin virran mukana.
Lipen jalkeen alkoikin matkan vaikeudet. Langkawilta lensimme Kuala Lumpuriin ja luulimme saavamme viisumit Intiaan 5. paivassa. No eihan siina niin kaynyt. Viisumeissa kesti n. kaksi viikkoa, joten Kuala Lumpur tuli jopa liianki tutuksi. KL oli myos melko kallis paikka ja varsinkin, kun oltiin turhautuneita, ettei paasta Intiaan, niin alkoi jo vahan hermot kiristya. Mutta tastakin selvittiin ja nyt siis ollaan Intiassa.
Ja oli muuten mielenkiintoisin lento ikina. Tassa koneessa sai ylailmoissa kayttaa puhelinta ja mun vieressa istuva nainen kaytti tilannetta hyvakseen. Kuitenkin siina vaiheessa, kun kone alkoi laskeutua, niin puhelimet olisi pitanyt laittaa kiinni. Meinas alkaa vaha pelottaa, kun tama madame vaan vastaili puhelimeen ja jutteli, kun renkaat alko lahestya maata.
Itsellehan tuli jo valittomasti pelkasta hajusta mahatauti, kun kone oli laskeutunut Intiaan. Julian mielesta ei ole mahdollista, mutta kylla siella alko porina kayda, kun ooteltiin laukkuja. Passintarkastuksessakin kavi hauskasti, kun joku edella oleva oli vaan unohtanut salkkunsa siihen jonoon meidan kohdalle. Kun sitten kysyin virkailijalta, kenen tama on, niin se vaan kysy, etta eiko se ole sinun? Amerikassa ois varmaan ollu pommiryhma jo paikalla.
Etela-Intia on osoittautunut hyvin erilaiseksi, kuin pohjoinen. Jotenki kaikki on sujunut melko hyvin ja ihmisetkaan eivat ole kauheasti tuijotellut. Etela-Intiassa oltiin aluksi Varkalassa, joka oli oikein mukava rantapaikka. Tosin ikina en ole niin kovissa aalloissa ollut, ei oikeasti uskaltanut menna kauas rannasta. Kuulemma usea kokenutkin uimari on kuollut niissa virtauksissa.
Varkalassa kaytiin myos katsomassa Kathkali-tanssia, joka olikin melko mielenkiintoista, jopa minusta. Siina oli kaksi esiintyjaa, yksi rumpali ja epavireisesti laulava mies. Nayttelijoilla oli komeat maskit ja tanssi oli hupaisen (ja valilla pelottavan) nakoista. Maskien tekemista sai seurata ennen esityksen alkua. Se kesti kaksi tuntia. Tuntui sitten melkoisen pahalta, kun yleisoa oli paikalla vain muutama.
Keralassa kaytiin backwaters risteilylla. Houseboatissa meilla oli oma kokki, tarjoilija ja kapteeni. Muita ei sitten laivassa ollutkaan. Maisemat oli kauniita,palvelu oli ensiluokkaista ja kokemus oli mukava.
Goalla keskityttiin auringon ottoon. Ajateltiin viimeisen kerran talla reissulla nauttia kunnolla auringosta, ennenkuin suuntaamme pohjoista kohti, jossa taytyy pukeutua peittavasti, ei puhettakaan mistaan bikineista ja uikkareista! Tanaan saavuttiin Mumbaihin ja ensi viikolla matkataan Jaipuriin. Kohta ollaanki jo siella kotona...
Terveisin Matti
lauantai 27. marraskuuta 2010
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Kuvia Laosista ja Thaimaasta (liittyen edelliseen blogikirjoitukseemme)
Alhaalta pain ensimmainen kuva on Laosista, Luang Prapangista missa vierailimme munkkiluostarissa. Munkit intoutuivat kutsumaan meidat illalla seuraamaan heidan rukoushetkeaan ja sen jalkeen Adam ja Matti saivat viela antaa englannin kielen oppitunnin yhdelle munkille.
Seuraavat kolme kuvaa ovat vaellukselta Luang Nam Tha:sta, Qui-kylasta.
Loput kuvista ovat Chiang Maista, missa kavimme Lauran ja Adamin kanssa "Jungle flightissa" eli liideltiin viidakossa vaijereiden varassa.
Anteeksi, kun nama tekstit ja kuvat tulee ihan sekaisin, mutta tunnustan, etta en osaa niita paremmin asetella.
Terveiset Kuala Lumpurista!
Julia
keskiviikko 20. lokakuuta 2010
Sieltä sun täältä
Terveiset Langkawin saarelta Malesiasta.
Pitkä tovi on vierähtänyt siitä kun viimeksi kirjoitimme.
Luang Prapangin jälkeen jatkoimme matkaa kohti pohjois-Laosia Luang Nam Tha:ta. Bussimatka oli melkoinen. Tie vuoristossa oli kuoppainen ja mutkainen. Matkan alussa kaikille laosilaisille jaettiin oksennuspussit. Matkan aikana saimme huomata, etta tämä oli tarpeen.Minibussissa oli 12 matkustajaa, joista noin puolet oksensi. Myös minä aloin voimaan melko pahoin vilkaistessani vieressä istuvaa mummoa, joka oksensi melkeenpä koko matkan. Ei auttanut muu kuin laittaa Matin Ipodin kuulokkeet syvälle korviin ja sulkea silmät.
Perille kuitenkin päästiin ja Luang Nam Tha:ssa varasimme kahden päivän vaelluksen. Tämä vaellusreitti oli avattu kuukautta aikasemmin ja olimme viides ryhmä, joka yöpyi kylässä. Kylä oli todella kauniilla paikalla kukkuloiden laella. Olimme todella iloisia saapuessamme kylään, vaellettuamme viisi tuntia erittäin märässä ja mutaisessa maastossa, jossa oli paljon nousuja. Näkymä mikä eteemme avautui oli upea. Lapset leikkivät kepeillä, joiden päihin he olivat kiinnittäneet tyhjiä muovipulloja. Lehmiä, kanoja ja sikoja juoksenteli ympäriinsä. Kyläläiset tulivat meitä vastaan. Siitä hetkestä lähtien he eivät päästäneet meitä valkoisia silmistänsä, ennenkuin menimme nukkumaan illalla. Kiinnostus oli todellakin molemminpuolista. He seurasivat kun söimme, kaivoimme reppujamme, pesimme hampaitamme ja kävimme nukkumaan. Aamulla kun heräsimme majassamme, ensimmäinen asia mitä näin kun avasin silmäni, oli kaksi paikallista pikkupoikaa, jotka tuijottivat minua ja alkoivat kiinnostuneena seurata kun nousin ylös ja aloin pesemään hampaitani.
Qui-kylä oli poikkeuksellinen kylä verrattuna muihin kyliin, joissa olemme vierailleet. Kyläläiset eivät kaupanneet mitään ja kylässä ei ollut sähköä eikä juoksevaa vettä.Wc-asiat, ykköset ja kakkoset, toimitettiin pusikossa. Matti yrittikin kerran mennä toimittamaan jälkimmäistä pusikkoon, mutta kerran pieraistuaan oli paikalle innoissaan röhkinyt kolme sikaa ja yksi kana, jotka uhkaavasti lähestyivät Matin takapuolta. Toimitus jäi siis lyhyeksi ja Matti kiskaisi housut äkkiä ylös ja päätti hoitaa asian vasta myöhemmin Luang Nam Tha:ssa. Peseytymistä varten kyläläiset joutuivat matkaamaan läheiselle joelle, joka oli puolen tunnin kävelymatkan päässä. Kylän lapset eivät käyneet koulussa. Ainut tapa päästä kylään Luang Nam Thas:ta oli vaeltaa viisi tuntia metsässä. Kyläläiset tosin taittavat saman matkan noin kolmessa tunnissa.
Luang Nam:Thasta jatkoimme matkaamme Huai Xaiyhin, josta ylitimme rajan pohjois-Thaimaahan. Ensimmäisenä suuntasimme Chiang Maihin, jossa Laura ja Adam jo odottivat meitä. Kävimme katsomassa tiikereitä ja liitelimme vaijereiden varassa viidakossa. Kaksi extreme-päivää siis Chiang Maissa. Seuraavaksi hyvästelimme jälleen Lauran ja Adamin ja suuntasimme kohti vuoristoa ja Paita. Onneksi bussimatka ei tällä kertaa ollut yhtä epämiellyttävä kuin edellinen vuoristomatka. Pai oli hurmaava paikka. Majoituimme siellä Happy house nimiseen questhouseen. Happy house oli ystävällisen paikka missä olemme yöpyneet. Kovinkaan monissa muissa paikoissa meitä ei ole ensihetkestä asti kutsuttu omilla nimillämme, esitelty kaikille muille asukkaille ja aamuisin ei ovellemme olla tultu koputtelemaan, että haluatteko lähteä meidän kanssa uima-altaalle/syömään/moottoripyöräretkelle. Iltasin Happy housessa soitti paikallinen muusikko Moo ja usein kaikki asukkaat kerääntyivät häntä kuuntelemaan ja istumaan iltaa. Ilmapiiri oli todella lämmin ja muutamat matkailijat olivatkin jääneet Paihin Happy houseen jo viikoiksi tai jopa kuukausiksi. Me kuitenkin jatkoimme matkaamme kohti Sukhothaita neljän päivän jälkeen.
Sukhothaissa kävimme katsomassa "Old Sukhothaita" ja sitten nappasimmekin jo bussin Bangkokiin, jossa Adam ja Laura taasen meitä odottivat. Bangkokissa kävimme perinteiseen tapaan Naten kanssa thai-barbequessa ja katsomassa Drag-shown Dj-Stationilla. Matti ja Adam kävivät katsomassa myös Muay-thaita eli Thai-boxingia. Pojat päättivät satsata parempiin lippuihin 50 euroa ja istuivat siten ihan kehän vieressä. He pääsivät myös nyrkkeilijöiden pukuhuoneisiin ottamaan kuvia. Matin mielestä nämä paikat muistittivat vip-aitioita jääkiekkopelissä.(vaikka hän ei koskaan sellaisessa ole ollut:) ) Itse en olisi maksanut 50 euroa siitä, että pääsen katsomaan kun ihmiset pieksevät toisiaan. Sen sijaan tuhlasin Lauran kanssa vähän rahaa kaupungilla, heh:)
Bangkokista sitten lensimmekin tänne Malesiaan ja Langkawille jossa olemme nyt kuudetta päivää. Huomenna suuntaamme takaisin Thaimaan puolelle Koh Lipelle. Mutta tarinoita täältä Langkawilta ja Lipeltä sitten myöhemmin, nyt biitsi ja riippumatto kutsuu:)
Halauksin,
Julia
Pitkä tovi on vierähtänyt siitä kun viimeksi kirjoitimme.
Luang Prapangin jälkeen jatkoimme matkaa kohti pohjois-Laosia Luang Nam Tha:ta. Bussimatka oli melkoinen. Tie vuoristossa oli kuoppainen ja mutkainen. Matkan alussa kaikille laosilaisille jaettiin oksennuspussit. Matkan aikana saimme huomata, etta tämä oli tarpeen.Minibussissa oli 12 matkustajaa, joista noin puolet oksensi. Myös minä aloin voimaan melko pahoin vilkaistessani vieressä istuvaa mummoa, joka oksensi melkeenpä koko matkan. Ei auttanut muu kuin laittaa Matin Ipodin kuulokkeet syvälle korviin ja sulkea silmät.
Perille kuitenkin päästiin ja Luang Nam Tha:ssa varasimme kahden päivän vaelluksen. Tämä vaellusreitti oli avattu kuukautta aikasemmin ja olimme viides ryhmä, joka yöpyi kylässä. Kylä oli todella kauniilla paikalla kukkuloiden laella. Olimme todella iloisia saapuessamme kylään, vaellettuamme viisi tuntia erittäin märässä ja mutaisessa maastossa, jossa oli paljon nousuja. Näkymä mikä eteemme avautui oli upea. Lapset leikkivät kepeillä, joiden päihin he olivat kiinnittäneet tyhjiä muovipulloja. Lehmiä, kanoja ja sikoja juoksenteli ympäriinsä. Kyläläiset tulivat meitä vastaan. Siitä hetkestä lähtien he eivät päästäneet meitä valkoisia silmistänsä, ennenkuin menimme nukkumaan illalla. Kiinnostus oli todellakin molemminpuolista. He seurasivat kun söimme, kaivoimme reppujamme, pesimme hampaitamme ja kävimme nukkumaan. Aamulla kun heräsimme majassamme, ensimmäinen asia mitä näin kun avasin silmäni, oli kaksi paikallista pikkupoikaa, jotka tuijottivat minua ja alkoivat kiinnostuneena seurata kun nousin ylös ja aloin pesemään hampaitani.
Qui-kylä oli poikkeuksellinen kylä verrattuna muihin kyliin, joissa olemme vierailleet. Kyläläiset eivät kaupanneet mitään ja kylässä ei ollut sähköä eikä juoksevaa vettä.Wc-asiat, ykköset ja kakkoset, toimitettiin pusikossa. Matti yrittikin kerran mennä toimittamaan jälkimmäistä pusikkoon, mutta kerran pieraistuaan oli paikalle innoissaan röhkinyt kolme sikaa ja yksi kana, jotka uhkaavasti lähestyivät Matin takapuolta. Toimitus jäi siis lyhyeksi ja Matti kiskaisi housut äkkiä ylös ja päätti hoitaa asian vasta myöhemmin Luang Nam Tha:ssa. Peseytymistä varten kyläläiset joutuivat matkaamaan läheiselle joelle, joka oli puolen tunnin kävelymatkan päässä. Kylän lapset eivät käyneet koulussa. Ainut tapa päästä kylään Luang Nam Thas:ta oli vaeltaa viisi tuntia metsässä. Kyläläiset tosin taittavat saman matkan noin kolmessa tunnissa.
Luang Nam:Thasta jatkoimme matkaamme Huai Xaiyhin, josta ylitimme rajan pohjois-Thaimaahan. Ensimmäisenä suuntasimme Chiang Maihin, jossa Laura ja Adam jo odottivat meitä. Kävimme katsomassa tiikereitä ja liitelimme vaijereiden varassa viidakossa. Kaksi extreme-päivää siis Chiang Maissa. Seuraavaksi hyvästelimme jälleen Lauran ja Adamin ja suuntasimme kohti vuoristoa ja Paita. Onneksi bussimatka ei tällä kertaa ollut yhtä epämiellyttävä kuin edellinen vuoristomatka. Pai oli hurmaava paikka. Majoituimme siellä Happy house nimiseen questhouseen. Happy house oli ystävällisen paikka missä olemme yöpyneet. Kovinkaan monissa muissa paikoissa meitä ei ole ensihetkestä asti kutsuttu omilla nimillämme, esitelty kaikille muille asukkaille ja aamuisin ei ovellemme olla tultu koputtelemaan, että haluatteko lähteä meidän kanssa uima-altaalle/syömään/moottoripyöräretkelle. Iltasin Happy housessa soitti paikallinen muusikko Moo ja usein kaikki asukkaat kerääntyivät häntä kuuntelemaan ja istumaan iltaa. Ilmapiiri oli todella lämmin ja muutamat matkailijat olivatkin jääneet Paihin Happy houseen jo viikoiksi tai jopa kuukausiksi. Me kuitenkin jatkoimme matkaamme kohti Sukhothaita neljän päivän jälkeen.
Sukhothaissa kävimme katsomassa "Old Sukhothaita" ja sitten nappasimmekin jo bussin Bangkokiin, jossa Adam ja Laura taasen meitä odottivat. Bangkokissa kävimme perinteiseen tapaan Naten kanssa thai-barbequessa ja katsomassa Drag-shown Dj-Stationilla. Matti ja Adam kävivät katsomassa myös Muay-thaita eli Thai-boxingia. Pojat päättivät satsata parempiin lippuihin 50 euroa ja istuivat siten ihan kehän vieressä. He pääsivät myös nyrkkeilijöiden pukuhuoneisiin ottamaan kuvia. Matin mielestä nämä paikat muistittivat vip-aitioita jääkiekkopelissä.(vaikka hän ei koskaan sellaisessa ole ollut:) ) Itse en olisi maksanut 50 euroa siitä, että pääsen katsomaan kun ihmiset pieksevät toisiaan. Sen sijaan tuhlasin Lauran kanssa vähän rahaa kaupungilla, heh:)
Bangkokista sitten lensimmekin tänne Malesiaan ja Langkawille jossa olemme nyt kuudetta päivää. Huomenna suuntaamme takaisin Thaimaan puolelle Koh Lipelle. Mutta tarinoita täältä Langkawilta ja Lipeltä sitten myöhemmin, nyt biitsi ja riippumatto kutsuu:)
Halauksin,
Julia
maanantai 4. lokakuuta 2010
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Laos
Heips ystavat!
Ollaan selvitty nyt tanne Laosiin ja Pohjois-Vietnam alkaa olla voitettu osuus. Heti rajalla meille molemmille tuli semmonen fiilis, etta mahtava ku paastiin pois sielta. Ainut mika meille suomalaisille oli hieman outoa, oli kun rajalla piti maksaa 1 usd, etta passiin saa leiman. Kayttivat varmaan jotaki kalliita musteita ja leimasimia.
Laosissa mentiin aluksi Vientianeen, joka on Laosin paakaupunki. Siella tormattiin kanadalaiseen pariskuntaan Lukeen ja Candanceen, jotka oltiin nahty jo Hanoissa. Paatettiin, etta jatketaan matkaa yhdessa. Lahdimme sitten kohti Vang Vienia, jossa menimme porukalla kokeilemaan vuorikiipeilya. Samalle kiipeilyreissulle lahtivat mukaan myos brittipariskunta Laura ja Adam.
Kun menimme kiipeilemaan, kysyimme, millaiset kengat olisivat hyvat(siis toki saimme oikeatkin kiipeilykengat). Flip-flopit oli vastaus ja siihen luotettiin. No, ilmeet muuttui vahan vihaiseksi, kun kiipeily tapahtui n.100m korkeudessa ja sinne oli oikeasti todella hankala kiiveta. Lisaksi kun oli markaa ja teravia kivia, niin hiki virtasi ja koko ajan sai pelata, ettei jalka lipsahda. Sitten kun paasimme kokeilemaan itse kiipeilya, niin itselle ainakin paikka oli aivan liian korkealla. Paasin varmaan n. 10metria ylospain, kun erehdyin katsomaan alas. Siihen loppui Matin kiipeilyura, ei tullut uutta Veikka Gustafsonia. Ehka joskus voisi kokeilla, jos lahdettaisiin maan tasalta. Vang Vien oli myos siita erikoinen, etta lahes joka ravintola naytti koko ajan frendeja. Kyllahan mekin sitten yhtena iltana sorruttiin niita katsomaan.
Vang Vienista siirryttiin tanne Luang Prapangiin, joka on yksi Unescon maailman perintokohde kaupunkeista. Taalla hoidettiin yksi paiva norsuja. Maksoi 45usd per henkilo, mutta oli kylla sen arvosta. Opeteltiin kontrolloimaan elefanttia laon kielella, saatiin ratsastaa norsulla istuen niskan paalla ja lopuksi kaytiin kylvettamassa norsut joessa. Julian norsu ruiskutti taukoamatta vetta Julian paalle karsallaan. Se oli kuulemma aluksi kivaa, mutta sen jalkeen kun Julia huomasi vedessa kelluvat norsun kakkajatokset niin hommasta meni niin sanotusti maku. Mun norsu ui niin syvalle, etta itselta jai vaan paa nakyviin. Norsuni myos rakasti menna aina vaikeammista ja korkeimmista paikoista, mika aiheutti hiukan arkajalkana tunnetulle Matille sydammen tykytyksia.
Lisaksi kaytiin taalla Laosilaisessa hieronnassa ja sen jalkeen yrttisaunassa. Oli ihan kumma olo, kun palava puu tuoksui ja tuli itseasissa aika kova ikava Suomeen ja saunaan. Sauna oli yllattavan hyva, aluksi ehka hiukan liikaa hoyrya, mutta sen jalkeen oli kivaa. Tama Luang Prapang on mukava kaupunki, jossa on todella rauhallista ja ihmiset superystavallisia. Kauppiaat ei tyrkyta koko ajan tavaraa nenan eteen ja lisaksi he pyytavat kohtuu hyvia hintoja.
Seuraava kohteemme on Huax sey tai Luan Nam Tha pohjois-Laosissa. Tarkoitus on menna kiertelemaan Pohjois-Thaimaata ja sielta sitten taas Bangkokiin. Siella on tarkoitus taas nahda Adam ja Laura, jotka ovat olleet paasyy, ettemme ole aiemmin paivittaneet blogia.
Oikein paljon terveisia tutuille!
Matti
Ollaan selvitty nyt tanne Laosiin ja Pohjois-Vietnam alkaa olla voitettu osuus. Heti rajalla meille molemmille tuli semmonen fiilis, etta mahtava ku paastiin pois sielta. Ainut mika meille suomalaisille oli hieman outoa, oli kun rajalla piti maksaa 1 usd, etta passiin saa leiman. Kayttivat varmaan jotaki kalliita musteita ja leimasimia.
Laosissa mentiin aluksi Vientianeen, joka on Laosin paakaupunki. Siella tormattiin kanadalaiseen pariskuntaan Lukeen ja Candanceen, jotka oltiin nahty jo Hanoissa. Paatettiin, etta jatketaan matkaa yhdessa. Lahdimme sitten kohti Vang Vienia, jossa menimme porukalla kokeilemaan vuorikiipeilya. Samalle kiipeilyreissulle lahtivat mukaan myos brittipariskunta Laura ja Adam.
Kun menimme kiipeilemaan, kysyimme, millaiset kengat olisivat hyvat(siis toki saimme oikeatkin kiipeilykengat). Flip-flopit oli vastaus ja siihen luotettiin. No, ilmeet muuttui vahan vihaiseksi, kun kiipeily tapahtui n.100m korkeudessa ja sinne oli oikeasti todella hankala kiiveta. Lisaksi kun oli markaa ja teravia kivia, niin hiki virtasi ja koko ajan sai pelata, ettei jalka lipsahda. Sitten kun paasimme kokeilemaan itse kiipeilya, niin itselle ainakin paikka oli aivan liian korkealla. Paasin varmaan n. 10metria ylospain, kun erehdyin katsomaan alas. Siihen loppui Matin kiipeilyura, ei tullut uutta Veikka Gustafsonia. Ehka joskus voisi kokeilla, jos lahdettaisiin maan tasalta. Vang Vien oli myos siita erikoinen, etta lahes joka ravintola naytti koko ajan frendeja. Kyllahan mekin sitten yhtena iltana sorruttiin niita katsomaan.
Vang Vienista siirryttiin tanne Luang Prapangiin, joka on yksi Unescon maailman perintokohde kaupunkeista. Taalla hoidettiin yksi paiva norsuja. Maksoi 45usd per henkilo, mutta oli kylla sen arvosta. Opeteltiin kontrolloimaan elefanttia laon kielella, saatiin ratsastaa norsulla istuen niskan paalla ja lopuksi kaytiin kylvettamassa norsut joessa. Julian norsu ruiskutti taukoamatta vetta Julian paalle karsallaan. Se oli kuulemma aluksi kivaa, mutta sen jalkeen kun Julia huomasi vedessa kelluvat norsun kakkajatokset niin hommasta meni niin sanotusti maku. Mun norsu ui niin syvalle, etta itselta jai vaan paa nakyviin. Norsuni myos rakasti menna aina vaikeammista ja korkeimmista paikoista, mika aiheutti hiukan arkajalkana tunnetulle Matille sydammen tykytyksia.
Lisaksi kaytiin taalla Laosilaisessa hieronnassa ja sen jalkeen yrttisaunassa. Oli ihan kumma olo, kun palava puu tuoksui ja tuli itseasissa aika kova ikava Suomeen ja saunaan. Sauna oli yllattavan hyva, aluksi ehka hiukan liikaa hoyrya, mutta sen jalkeen oli kivaa. Tama Luang Prapang on mukava kaupunki, jossa on todella rauhallista ja ihmiset superystavallisia. Kauppiaat ei tyrkyta koko ajan tavaraa nenan eteen ja lisaksi he pyytavat kohtuu hyvia hintoja.
Seuraava kohteemme on Huax sey tai Luan Nam Tha pohjois-Laosissa. Tarkoitus on menna kiertelemaan Pohjois-Thaimaata ja sielta sitten taas Bangkokiin. Siella on tarkoitus taas nahda Adam ja Laura, jotka ovat olleet paasyy, ettemme ole aiemmin paivittaneet blogia.
Oikein paljon terveisia tutuille!
Matti
tiistai 7. syyskuuta 2010
Akkia pois pohjois-Vietnamista! Laos kutsuu.
Terveiset taalta Hanoista, joka ei kylla rokkaa!
Oltiin kuultu paljon muilta matkailijoilta, etta pohjois-vietnamissa ihmiset ovat toykeita ja epakohteliaita. Ajateltiin, etta ei se voi pitaa paikkaansa, mutta valitettavasti se pitaa paikkansa osittain.
Nyt seuraa blogin virallinen valitusosuus. Tultiin juuri eilen Halong Baysta kahden paivan reissulta. Meidan oppaat oli ihan hirveita. Puhuivat matjkailijoille kuin me oltaisiin idiootteja, huutaen ja koko ajan oli kiire, ODOTTAMAAN jossain toisessa paikassa. Meille luvattiin laivassa ilmastoinnilla varustettu huone josta maksettiin ekstraa. Eipa ollu ilmastointia, ei. Sen sijaan saimme otokoita ja hiiren huoneeseemme. Ateriat kuuluivat myos matkan hintaan. Ruokaa oli tosi vahan ja kun pyysimme lisaa tyly vastaus oli, etta ei tipu! Halong Bay itsessaan oli aivan ihana paikka, maisemat olivat koko ajan upeita. Emme kuitenkaan saaneet "oppailta" mitaan tietoa paikan historiasta jne.
Ennen Hanoita ja Halong Bayta lahdimme siis liikkeelle Nha Trangista, minne olimme saapuneet easyriderien kanssa. Nha Trangista suuntasimme Hoi Anin kaupunkiin, joka on ehdottomasti yksi kauneimmista ja tunnelmallisimmista kaupungeista mita tiedan! Aivan ihana paikka:) Vanha kaupunki on Word Heritage site ja syysta: kauniita taloja, katuja ja temppeleita. Arkkitehtuuri on saanut vaikutteita Kiinasta ja japanista.
Hoi Anista suuntasimme Hue:en, josta nyt ei oikein tule mieleen mitaan erikoista sanottavaa...Kertoo lienee paikasta.
Huesta suuntasimme sitten bussilla Hanoihin bussilla. Meilla oli jo pienia epailyksia kun naimme bussin, jonka ikkuna oli hajonnut, mutta se oli teipattu kiinni. Muitakin osumia oli bussi nayttanyt saaneen. Matka alkoi illalla viidelta ja tarjoitus oli olla perilla aamu kuudelta. Yolla bussista hajosi rengas kaksi kertaa. Aamulla kun herasimme kuuden aikaan vasytti hirveasti, mutta ajattelin, etta ei varmaan kannata enaa nukkua, koska ollaan ihan just perilla. Sitten bussi levisi taas tienposkeen, talla kertaa moottorissa oli jotain vikaa. Yritettiin kysella muiden matkailijoiden kanssa, etta mika on tilanne, mutta vastausta ei saatu. Kaveri vaan kaveli pois. Odottelimme tienposkessa tunnin verran, kun mekaanikko korjasi moottoria. Tama tilanne toistui varmaan yhteensa kolme kertaa. Eli bussi hajosi matkan aikan yhteensa viisi kertaa. Viimein paastiin Hanoihin puolenpaivan aikaan. Tultiin tanne hotelliin ja varattiin heti matkat Halong Bayhin, kolme paivaa Deluxe risteily. Kuten varmaan alusta luittekin deluxeristeily jai valiin, koska Matti sairastui kuumeeseen ja arhakkaan mahatautiin. Tietenkaan, ei saatu mitaan rahoja takaisin (160usd!!!) koska meidan olisi pitanyt tietaa 72h aikaisemmin, etta Matti sairastuu. Vahan kirpaisi. Sen takia ajauduimme ottamaan sen halvemman kahden paivan risteilyn, mista kirjoitin tuossa alussa.
Tanaan lahdetaan taalta Hanoista (joka siis ei rokkaa) Laosiin Vientianeen, 22-25 h bussissa. Todella innoissamme odotamme sita, taitaa olla pisin bussimatka talla reissulla. Uusiseelantilainen Sam kertoi, etta jotkut olivat kuvailleet sita kauheimmaksi bussimatkaksi ikina. Taytyy siis ottaa itse selvaa...
Vietnamin yhteenveto:
1. Etela parempi kuin pohjoinen!!!
2. Edelleen taala on ladyja yoasuissa kaduilla, kuitenkin vahemman kuin Kambodzassa + yoasut ovat trendikkaampia.
3. Saat sen mista maksat (paitsi, etta joskus maksat liikaa ja saat sen mita muut ovat saaneet paljon pienemmalla hinnalla).
4. Taala miehet on namia (nam=mies).
5. Hanoissa n. 60 % vaestosta on skootteri, mika myos nakyy liikenteessa.
Parhaat kokemukset Vietnamista olivat ehdottomasti homestay Mekong Deltan alueella ja 3 paivan moottoripyorareissu:) Nyt kohti Laosia.
Lampimin terkuin,
Julia
Oltiin kuultu paljon muilta matkailijoilta, etta pohjois-vietnamissa ihmiset ovat toykeita ja epakohteliaita. Ajateltiin, etta ei se voi pitaa paikkaansa, mutta valitettavasti se pitaa paikkansa osittain.
Nyt seuraa blogin virallinen valitusosuus. Tultiin juuri eilen Halong Baysta kahden paivan reissulta. Meidan oppaat oli ihan hirveita. Puhuivat matjkailijoille kuin me oltaisiin idiootteja, huutaen ja koko ajan oli kiire, ODOTTAMAAN jossain toisessa paikassa. Meille luvattiin laivassa ilmastoinnilla varustettu huone josta maksettiin ekstraa. Eipa ollu ilmastointia, ei. Sen sijaan saimme otokoita ja hiiren huoneeseemme. Ateriat kuuluivat myos matkan hintaan. Ruokaa oli tosi vahan ja kun pyysimme lisaa tyly vastaus oli, etta ei tipu! Halong Bay itsessaan oli aivan ihana paikka, maisemat olivat koko ajan upeita. Emme kuitenkaan saaneet "oppailta" mitaan tietoa paikan historiasta jne.
Ennen Hanoita ja Halong Bayta lahdimme siis liikkeelle Nha Trangista, minne olimme saapuneet easyriderien kanssa. Nha Trangista suuntasimme Hoi Anin kaupunkiin, joka on ehdottomasti yksi kauneimmista ja tunnelmallisimmista kaupungeista mita tiedan! Aivan ihana paikka:) Vanha kaupunki on Word Heritage site ja syysta: kauniita taloja, katuja ja temppeleita. Arkkitehtuuri on saanut vaikutteita Kiinasta ja japanista.
Hoi Anista suuntasimme Hue:en, josta nyt ei oikein tule mieleen mitaan erikoista sanottavaa...Kertoo lienee paikasta.
Huesta suuntasimme sitten bussilla Hanoihin bussilla. Meilla oli jo pienia epailyksia kun naimme bussin, jonka ikkuna oli hajonnut, mutta se oli teipattu kiinni. Muitakin osumia oli bussi nayttanyt saaneen. Matka alkoi illalla viidelta ja tarjoitus oli olla perilla aamu kuudelta. Yolla bussista hajosi rengas kaksi kertaa. Aamulla kun herasimme kuuden aikaan vasytti hirveasti, mutta ajattelin, etta ei varmaan kannata enaa nukkua, koska ollaan ihan just perilla. Sitten bussi levisi taas tienposkeen, talla kertaa moottorissa oli jotain vikaa. Yritettiin kysella muiden matkailijoiden kanssa, etta mika on tilanne, mutta vastausta ei saatu. Kaveri vaan kaveli pois. Odottelimme tienposkessa tunnin verran, kun mekaanikko korjasi moottoria. Tama tilanne toistui varmaan yhteensa kolme kertaa. Eli bussi hajosi matkan aikan yhteensa viisi kertaa. Viimein paastiin Hanoihin puolenpaivan aikaan. Tultiin tanne hotelliin ja varattiin heti matkat Halong Bayhin, kolme paivaa Deluxe risteily. Kuten varmaan alusta luittekin deluxeristeily jai valiin, koska Matti sairastui kuumeeseen ja arhakkaan mahatautiin. Tietenkaan, ei saatu mitaan rahoja takaisin (160usd!!!) koska meidan olisi pitanyt tietaa 72h aikaisemmin, etta Matti sairastuu. Vahan kirpaisi. Sen takia ajauduimme ottamaan sen halvemman kahden paivan risteilyn, mista kirjoitin tuossa alussa.
Tanaan lahdetaan taalta Hanoista (joka siis ei rokkaa) Laosiin Vientianeen, 22-25 h bussissa. Todella innoissamme odotamme sita, taitaa olla pisin bussimatka talla reissulla. Uusiseelantilainen Sam kertoi, etta jotkut olivat kuvailleet sita kauheimmaksi bussimatkaksi ikina. Taytyy siis ottaa itse selvaa...
Vietnamin yhteenveto:
1. Etela parempi kuin pohjoinen!!!
2. Edelleen taala on ladyja yoasuissa kaduilla, kuitenkin vahemman kuin Kambodzassa + yoasut ovat trendikkaampia.
3. Saat sen mista maksat (paitsi, etta joskus maksat liikaa ja saat sen mita muut ovat saaneet paljon pienemmalla hinnalla).
4. Taala miehet on namia (nam=mies).
5. Hanoissa n. 60 % vaestosta on skootteri, mika myos nakyy liikenteessa.
Parhaat kokemukset Vietnamista olivat ehdottomasti homestay Mekong Deltan alueella ja 3 paivan moottoripyorareissu:) Nyt kohti Laosia.
Lampimin terkuin,
Julia
tiistai 24. elokuuta 2010
600km moottoripyoran kyydissa
Terveiset Vietnamista!
Saigonin jalkeen lahdimme matkaan kohti Mui Ne nimista kaupunkia, joka on kitettajien paratiisi. Nautimme kolme paivaa auringosta.
Mui Nessa myos yksi aamu herattiin klo4.15, jotta paastiin katsomaan auringonnousua heikkadyyneille. Kerrankin saa oli oikein suotuisa ja saimme nauttia, kun aurinko nousi ja valot tulivat paalle. Taman jalkeen laskettiin vahan aikaa myos hiekassa makea, ihan niin lujaa ei mennyt kuin lumessa. Mutta hauskaa oli! Tosin Matin liukuri hajosi, mutta se ei menoa haitannut.
Kun sitten lopulta saimme hiekanjyvaset irti ihostamme, siirryimme kohti vuoristokaupunki Da Lakkia. Ilmasto siella oli mukavan viilea. Vuokrasimme siella aluksi paivaksi kuskit Easy riders nimisesta yrityksesta. Meidan kuskimme olivat niin hauskoja ja hyvia, etta heidan myyntipuheensa jalkeen heitimme jo ostetun bussilipun roskikseen ja lupauduimme kolmeksi paivaksi heidan kyytiin. Aluksi hieman epailimme, etta miten tavarat mahtuu ja onkohan se turvallista, mutta kaikki meni enemman kuin hienosti!
Ensimmaisena paivana pysahtelimme pienissa Vietnamilaisissa vuoristokylissa, joissa asui Vietnamilaisia vahemmistoja. Yhdessa kylassa jopa yksi pikkulapsi pelkasi Mattia, juoksi aina karkuun, kun Matti otti askeleen kohti. Kuskimme Lockin mukaan han ei ollut koskaan nahnyt niin isoa vaaleaa parrakasta miesta.
Toisena paivana yksi kohokohdista oli, kun "saimme" ottaa kolme metrisen Bytonin kaulan ymparille. Juliahan oli heti valmis ja Mattikin pienen pakotuksen jalkeen. Huomatkaa minka pienen jekun Loc teki Matille kuvassa:) Lisaksi maisemat olivat koko reissun ajan sanoinkuvaamattomia!
Kolmantena paivana vierailimme tuiki tavallisessa koulussa. Siella oppilaat olivat hyvin iloisia ja ottivat meidat innolla vastaan. Yleensakkin koko matkan ajan varsinkin lapset huutelivat tienvarresta hellota ja innolla heilutteli katta.
Koko matkan ajan pysahtelimme katselemaan, millaisia toita Vietnamilaiset tekevat(esim. riisinuudelin tekoa, silkin tekoa jne). Oli kiva tietaa ja oppia uutta. Kuskimme Loc oli myos Vietnamin sodan veteraani, joten saimme myos paljon lisatietoa sodasta. Kaiken kaikkiaan oli mahtava sattuma, etta tormasimme tahan Lock kuskiin. Hanella oli niin hyva huumorintaju, etta valilla tuli vedettya limutkin vaaraan kurkkuun. Han mm. kertoi aina valilla ihan pokkanaamalla, etta Vietnamissa on erityisen harvinainen porkkanalaji ja taman lajiset porkkanat kasvavat puussa. Me tietenkin uskottiin. Oikeasti puu jota katsoimme oli avokado. Lisaksi han laittoi meidat maistamaan eraan "kahvilajikkeen" pienia siemenia, jotka olivat hanen "suurinta herkkuaan". Eivat kovin herkulle maistuneet, vaan polttelivat suussa. Oikeasti ne olivat pippuria. Myos hanen kaverinsa Thien oli erittain mukava, mm. yksilla vesiputouksilla kun jalkamme meinasivat kastua yhteen lattakkon, niin Thien kaivoi maasta muutaman kiven, ettei jalkamme kastuisi!
Nyt olemma Nha Trangissa ja nautitaan taas vaihteeksi rantaelamasta muutama paiva!
Terveisia kaikille tutuille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)